!iiiK?

Ei ole nyt hirveästi kirjoituttanut, ei. Tuli silti vähän syyllinen olo ja ajattelin tulla tänne jotain shittiä jaarittelemaan ihan teidän suruksi. Parempia kirjoitusaiheita otetaan kiitollisina vastaan.

Katsoin äsken jonkun vartin Wanhojen tanssivideota kolmen vuoden takaa, ennen kuin piti lähteä äiskää töistä hakemaan. En olisi ikinä uskonut, että voisin joskus tuntea järkyttävää myötähäpeää sitä kohtaan! Okei, minua kohtaan. Viimeksi siis katsoin sen silloin 17-vuotiaana. Nyt, kolme vuotta sen jälkeen, katselusta ei meinannut tulla yhtikäs mitään... Kädet liimautuivat välillä suun eteen ja välillä ne hinautuivat silmille suojaksi. Eikä niiltä "eheeeiiiieeeiii"- parahduksilta vältytty millään. Embarrassing, mutta onneksi kukaan ei ollut kotona. En kyllä tiedä, miksi tuli sellainen olotila. Weird.

Lisäksi olen pari viime viikkoa pyörinyt tuskissani paikoillani matkakuumeen kourissa. Erehdyin nimittäin lukemaan 501 must-visit places -kirjaa, ja huokailemaan mitä upeimpien kuvien ääreen. Aaaah, mikä kaunis paikka, mä haluun tonne! Ja tonne kans! Ja tonne, tonne - ja tonne! Eikä tässä vielä kaikki. Luin lehdestä arvostelun eräästä kirjasta, jonka on kirjoittanut nainen, joka jätti työpaikkansa ja kaikki taakseen ja lähti reppureissaamaan maailmalle. Reppureissaaminen venyi kuulemma puoleksitoista vuodeksi. Minäkin haluan! Ja menin sitten tilaamaan netistä omakseni sen kirjan... Hups.

Budjetti ei kuitenkaan anna at the moment periksi, ja lisäksi tässä on plääneissä vähän muita juttuja ennen maailman kiertelemistä. Vaikka never say never, mutta yhyyh, ei voi mitään. Jonain päivänä kuitenkin...

Tänään alkaa (tai alkoi) toisen asteen koulutuksien haku. Aion hakea myös siihen, vaikken ole (vieläkään...) 100% varma, mihin tarkalleen ottaen. Johonkin. Just in case. Viikon päästä alkaa sitten kolmannen asteen koulutuksiin haku, eikä siinäkään ole varmaa, että minne kaikkialle haen. Ai miten niin kiire tulee kohta? Ööö.

Sunnuntaina voi olla hyvällä lykyllä kyyti Helsinkiin. Jos hyvin käy, ja sää on siedettävä. Sitten alkaa ahkera ja epätoivoinen työnhakurumba. En odota sitä kauhean innolla. Suoraan sanottuna hieman ahdistaa. Mutta pakko mikä pakko. Jollainhan sitä olisi elätettävä itsensä. Toivottavasti en kuitenkaan kadulle päädy kerjäämään. Saatan kuitenkin alkaa tuijottelemaan enemmän maahan kaupungilla kävellessäni kolikoiden toivossa. Ja sitten jonkun viisisenttisen löytäessäni riemuitsen kuin hullu, ja hulluksihan minua siinä vaiheessa kaikki luulevat. Epätoivoiset hetket johtavat epätoivoisiin tekoihin.

Vieläkö joku muistaa tämän laulun?