sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Alkakoon aikaistettu joululoma

Heippa vaan.

Viime updateilusessiosta (yhdyssana?) on kulunut tovi, joten on aika taas päivittää teidät ajan tasalle - varsinkin nyt, kun työt ovat loppu ja eilisistä päättöbileistä on selvitty. Ja hiphei, pari kuvaakin on eksynyt joukkoon!

Öööö, niin. Mitäs tässä on tapahtunut. Kävin yhtenä vapaapäivänä katsomassa One Dayn, joka ei vakuuttanut valitettavasti kaikilta osin, mutta sai tämän kyyneliin lopussa. Aika pahasti itse asiassa. Niin pahasti, että surullisuus muuttui vihaksi leffasalista pois ulostautuessani (miks sen piti loppuu niin, ihan tyhmäää!!!1!). Raahasin itseni Anttilaan sen jälkeen ostaakseni nilkkurit, joista olin haaveillut jo tovin, ja toivoin, että se saisi minut paremmalle tuulelle. Yeah right! Viisikymppiä köyhempänä olo tuntui entistä kurjemmalle. Hmm. Noh, kämpälle saapuessani olo helpotti vähäsen jo, ja sain vihdoinkin fiilisteltyä söpöjä nilkkureitani.

Ja olikohan se torstai, kun tapasin kirjekaverini ensimmäistä kertaa livenä! Oli kyllä tosi kivaa! Ollaan kirjoiteltu 10-11 -vuotiaista lähtien. Nyttemmin tahti on hidastunut, mutta ollaan kuitenkin oltu muuten yhteyksissä netin kautta.

Sitten on töitä tietenkin paiskittu ja viimeinen päivä oli perjantaina. Olo oli tosi haikea. Voi tosin olla, että minut nähdään ensi vuonna siellä uudestaankin, kun lennot palaavat Helsinkiin... But we'll see closer then.

Töitten päättymisestä löysin sen verran juhlimisen aihetta, että kakku piti ostaa! Siinä mutustellessa oli ihanaa katsoa Gilmoreja <3

Eilen sitten tosiaan oli ne töiden päättäjäisbileet, jotka pidettiin Amarillossa. Matkasin metrolla Kaisaniemeen, mistä pompin Amarilloon kuudeksi. Meillä oli ensin seisova pöytä, josta löytyi tortilloja ja täytteitä siihen. Nomnomnom.

Ilta jatkui niin, että ihmiset alkoivat ostella drinkkejä ja juomaan ja sitten tanssimaan, kun seisova pöytä raivattiin tieltä pois. Eli aika normimeininkiä. Paitsi että en tiedä, miksi tuntui niin hassulle katsoa kollegoitaan heiluvan humalatilassa ympäriinsä. What happens in Amarillo, stays in Amarillo... Right?

Lähdin vasta vähän ennen kolmea pois, kun huomasin kaikkien kollegojeni hävinneen ja paikka alkoi täyttymään tuntemattomista MIEHISTÄ. Okey, oli siellä muutama nainenkin, mutta vain muutama. Niinpä päätin ottaa jalat alleni, ja lähdin kävelemään takaisin kämpälle päin.

P.S. Join pelkkää vettä, vaikka tarkoitus oli ottaa pari lasillista siideriä tms. Päätin sitten säästää vähän rahaa. Jeejee.

Viimeisenä päivänä otettu kuva. Oli vähän törppö olo poseeratessa, että siksi tuo outo ilme. Whatever.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Ylläripylläri!

Just in case että joltain on jäänyt näkemättä tämä...:



Tämä on siis alkuperäinen, eikä ainakaan meikäläisen mielestä mikään erikoinen. MUTTA se on katsottava ennen kuin pääsee tähän auto-tune versioon joka on ihan oikeasti hauska!



Hahaaaaa

Moi

perjantai 14. lokakuuta 2011

In the middle

Hi ya,

Täällä päin on vähän hiljaiseloa elelty taasen. Mutta kun ei oikeasti ole mitään sen kummempaa tapahtunut. Töissä on menossa 9 päivän putki, vielä 4 edessä - ja ensi viikolla 1 vapaapäivä välissä, ennen kuin jatkuu ahkeroiminen taas. Töitähän minulla on tämän kuun loppuun asti, sitten loppuu. Kun lennot loppuu tältä yhtiöltä, jolle työskentelen. Byäääh! Huhtikuussa jatkuu taas ja jos silloin en ole opiskelemassa tms., niin sinne taas töihin pääsisi. Mitä tässä välissä sitten? Ei mitään hajua!

Noh niin, hain opiskelemaan. Pariin paikkaan. Matkailua kumpaankin. Se oli ainut juttu, joka syksyn haussa edes hiukkasen kiinnosti. Yrittänyttä ei laiteta.

Eli siis jos pääsen opiskelemaan, niin tammikuussa alkaisivat opinnot. Jos en pääse, niin örps, kaikki on vähän avoinna. Mutta kyllä se selkiytyy ajan kanssa sitten.

Olipas tosi innostava teksti. Yritän skarpata seuraavaan sitten enemmän (ja kuvia kanssa! maybeeee). Loppuun ihanan Kelly Clarksonin uusin viisu.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Sateinen vapaapäivä

Emmalla on tänään maanantaina ihana vapari menossa! Aamu alkoi puoli kympiltä, kun nousin ylös ja huomasin ikkunasta, että ulkonahan sataa. Nöyh! Olisi ollut juuri sellainen työpäiväfiilari sen sateen takia, mutta ei siinä mitään...

Keittelin puurot ja join kaakaota samalla, ennen kuin vaihdoin yökkärit vähän parempiin ja lähdin metroilemaan Kamppiin ja sieltä leffateatteriin, kello kahdentoista päivänäytökseen. The Change-Up oli leffan nimi ja sitä olin jo muutaman kuukauden odotellut pääseväni katsomaan. Vihdoin ja viimein pääsin, jesh! Päivänäytöksissä on ihanaa käydä, kun liput ovat halpoja, eivätkä salit yleensä kauhean täynnä ole, joten voi hengailla niillä istuimilla vaikka miten päin vaan haluaa. Ja sillekin on tavallaan oma laulunsa, joka alkaa raikaamaan päässä, kun menee katsomaan leffaa:



Leffa oli erittäin viihdyttävä, ja Ryan Reynoldsia on aina ilo käydä tsiikailemassa isolta valkokankaalta. Nomnomnomn.

Kämpille ehdittyäni söin kanaa ja riisiä sen perus hernekeittoa-tai-juustopastaa -väliltä ja jäin tähän koneelle sen jälkeen. Huomenna olisi taas töihin jaksettava kiiruhtaa.

Töistä puheen ollen, edellisellä viikolla on tullut sieltä jonkin verran risuja, mutta koko ajan paranemaan päin on kaikki. I guess. Joo, on on. Olen huomannut, että panokset ovat koventuneet harjoittelujakson jälkeen, mutta eikös se ole aika loogista. Yritän pysyä perässä ja kyllä olen huomannut, että päivä päivältä menee hiukan paremmin aina. Itsevarmuus ainakin on kasvanut a lot, ja kun tuossa työssä tapaa paljon paljon kaikenlaisia ihmisiä ja kaikenlaisia tapauksia, niin ei enää edes jaksa harmitella, jos mokailee jotain. Öööö, makes sense, uh? I dunno. Whatever.

Ei kai tässä muuta elämää kummempaa. Ainiin, se on kuitenkin jännä, että viime aikoina on tullut hirvittävä ikävä jenkkeihin. Se tuli ikään kuin vähän jälkijunassa? Koska ei minulla muistaakseni näin vahvaa ikävää tuntunut silloin, kun saavuin takaisin Suomeen. Sitä ikävää vielä nostatti muutamien kuvaamieni videopätkien katsominen jenkeistä. Ei olisi pitänyt katsoa. Voihaaaannnn... Njoo, kyllä tämä tästä. Toivottavasti.