lauantai 6. heinäkuuta 2013

Seoul Day 3

Seuraavana aamuna oli tarkoitus herätä puoli kymmeneltä, mutta kuinkas kävikään. Ei jaksaaaaa, kuului vaikerrusta sänkyjen pohjilta. Niinpä nukuttiin yhteentoista.

Koska oli jo niin myöhä aamu, niin päätettiin mennä syömään jonnekin. Pizzapaikka oli aika lähellä hotskua, joten asteltiin sinne maistelemaan korealaista pizzaa.


Pizza School oli paikan nimi.

Sweet Potato Pizza...

... Ja pizza, minkä nimeä en muista, mutta siinä oli maissia, lihaa, tomaattia, ehkä paprikaa...

Suolakurkkua on aina ikään kuin side dishinä pizzan kanssa.

Ruokailun jälkeen oli vähän parempi olo, ja lähdettiin sitten kohti Gangnamia ja kissakahvilaa, missä tavattaisiin E:n ex-kämppis (hahaa, tavattiin melkein joka päivä joku E:n tuttu), joka on siis ihan korealainen.

Samassa kerroksessa kissakahvilan kanssa oli plastic surgery... Noita kyllä näki ihan joka paikassa. Koreassahan kauneusleikkauksia tehdään vissiin eniten maailmassa.

JEEE kiitos




Dead or aRive?

Vähän ohjeita


Siellä tosiaan vaihdettiin tuollaisiin tossuihin ennen sisälle menemistä.


Kiitos T:lle kuvasta

Kahvilan pitäjä sai kissan kiipeämään E:n kaverin pään päälle, mikä nostatti monien suupielet hymyyn ympäri huonetta.


Huhhuh, näistä kissoista riittää kyllä kuvia!


Kissakahvilan jälkeen lähdettiin kävelemään Gangnamissa jonnekin päin. Siellä alkoi melko pian satamaan, enkä meinannut saada mitenkään ihmeellisiä kuvia mistään.


Pakenimme sadetta sitten kirjakauppaan, mistä olin suunnitellut ostavani kpop cd:itä. Menin siellä cd -osiolla kyllä ihan sekaisin, ja pyörin ympäri enkä oikein tiennyt, miten pitäisi olla. I was in paradiseeee!

Voitteko kuvitella, että tuijotin näitä fanituotteita ja hipelöin niitä, mutta pystyin hillitsemään itseni niiden edessä? En minäkään... Toisaalta ne cd:t pyörivät mielessä aika tiiviisti...

Oh. My. God. !!!

Jaiks. Siellä oli yli 20 cd:tä... En enempää viitsinyt kerralla ostaa... Vaikka teki mieli. Noissakin oli aikamoinen kantaminen.

Minulla on jossain kuitit kaikista cd-ostoksista mitä tein, mutten nyt jaksa etsiä niitä tähän hätään. Cd:t kuitenkin maksoivat sellaisesta kympistä viiteentoista euroon per kappale. Alle 20 euroa kuitenkin. Hintaa yhteensä tuli muistaakseni about 300 000 wonia eli yli 200 euroa. Sain kassalta vielä ilmaiseksi mukaani Shinhwan, Exon ja MBLAQin julisteet. Fan service! Esittelen ostamani cd:t myöhemmissä postauksissa, en nyt.

Cd:t ostettuani olin onnellinen, vaikka olikin hiukan painavat kassit molemmissa käsissä. Lähdettiin kuitenkin kiertelemään vielä hetkeksi Gangnamia, sillä sade oli lakannut.








Lähdettiin kohti kämppää viemään ostokset sinne, ja törmättiin metrossa tuttuihin poikiin...

Kun oltiin viety ostokset kämpille, niin päätettiin mennä syömään Hongdaehen. Meidän hotskuhan siis sijaitsi aika likellä Hongdaeta, joten päästiin kivasti kävellen sinne.

Syötiin jotain espanjalaista safkaa, vähän kalliimmassa paikassa. Sen jälkeen halusin ostaa katuruokaa... Aiiish, kuulostaa tyhmälle suomeksi! Sanotaan sitä street foodiksi. Sitä näkee melko usein draamoissa ja muutenkin, että ihmiset syö street foodia, joten pitihän se nyt kokea.

Tteokbokkia syön. Oli tosi tulista.

Tulistaaaa

Street foodin jälkeen lähdettiin taas kämpille vaatteita vaihtamaan ja tunnelmaa nostattamaan, sillä aiottiin lähteä baila bailaamaan! Totta kai korealaisten bilettäminen nyt täytyi kokea!

Koska oli melko aikaista vielä, niin juotiin sojua jogurtin kanssa ja pelattiin juomapelejä.

Hmm, olikohan se nyt kymmenen tai jotain se kello, kun lähdettiin klubeilemaan. Ensin meillä oli mielessä joku fancy YG Entertainmentsin omistama klubi, mutta Club Vera oli lähempänä, joten seikkailtiin sitten itsemme sinne.

Siellä olikin jonoa...


Klubilta minulla ei ole kuvia, sillä voitte kuvitella, ettei sieltä olisi saanut mitään ihmeellisiä, kun siellä välkkyi niin julmetusti. Mutta voin kertoa vähän sanoin, että millaista se oli.

Ensinnäkään, siellä ei ollut istuimia, paitsi muutama siinä baaritiskin liepeillä. Kaikki siis jammailivat tanssilattialla. Musiikki oli sellaista elektropoppia? Sellaista jump jump jump -tyyppistä. Se näytti hauskalle, kun kaikki nyökyttelivät päätään dj:tä kohti, ihan kuin siellä olisi ollut jotkut vaalit menossa. Välistä musiikki vaihtui, tuli sellaista rauhallisempaa ja valojen välkkyminen loppui - ihan kuin väliaika. Kaikilla oli tosi hyvä fiilis, ja olivat jotenkin tosi siististi siellä. Vähän erilainen meininki kuin Suomessa.

Toisekseen, baaritiskiltä kun tilasi, niin siellä taisi olla vain yksi tyyppi, joka sai tehdä sen juoman. Toisilla oli muuta tehtävää, esim. laittaa se pilli siihen juomaan, siivota pöytää, tai muuten vain hengata siellä. Ilmeisesti eivät olleet qualified vielä täysin baarimikoiksi? Suomessahan siellä baaritiskin takana on aina joku pari tyyppiä ja sitten heillä on hirveä kiire tehdä nitä juomia. Tuolla se sujui jotenkin sutjakkaasti, toisaalta vähän pienempi klubi kyseessä, ehkä se johtui siitä. Vaikka ihan täynnä se paikka olikin.

Kolmannekseen, siellä tosiaan saa sisällä tupakoida. Vaatteisiin jää siis ihana tupakan lemu aina siihen asti, kun laitat vaatteet pesuun. Eeeeww.

Lähdettiin kahden maissa pois klubilta, ja lösähdettiin rättipoikkiväsyneinä petiin nukkumaan. Meillä oli huoneessa yksi varapatja, joka levitettiin E:n kamulle. ZzzzZZzzzz...

Ei kommentteja: