Teki mieli kirjoitella blogiin, mutta koska tällä hetkellä ei ole mitään erityistä sanottavaa tämän hetkisestä elämästä (koska ei ole tapahtunut mitään), niin ajattelin mennä onkimaan ex-blogista jotain vanhaa. Kuten jo joskus aiemmin olen maininnut, niin ex-blogeja on yhteensä 3. En tule koskaan linkittämään niitä tänne - ainakaan kahta ensimmäistä -, mutta voin kopsailla sieltä jotain merkintöjä tänne. Silloin tällöin. Niitä ns. vähemmän noloja. Vaikka vähän saattaakin naurattaa ajoittain. No mutta, vanhoja merkintöjähän ne ovat, joten SAA NAURAA. Annan luvan. Olkaa hyvät.
Tämä seuraava merkintä on syyskuun 21. päivältä, vuodelta 2009.
"Maija pelasti päivän
Perjantaita voisi kutsua istumispäiväksi, koska istuin lähes koko päivän.
Klo 09.00-15.00 oli ruotsin YO-kirjoitukset. Sen koko ajan istuin salissa ja väänsin jotain ihmeellistä paperille. Edellisen yön olin nukkunut jokseenkin rauhallisesti ja olo oli salissakin tyyni. Oli mukava napsia viinirypäleitä välistä suuhun. Kaikki ruoat menivät muutenkin äkkiä, kun tuli kymmenen jälkeen tuskainen nälkä!
Kuusi tuntia tuntui vain parille tunnille. Koe ei sinällään kovin vaikea ollut, mutta silti voi liipata läheltä, pääsenkö läpi vai ei. Jos pääsen läpi, kiljun innosta ja menen sekaisin. Jos en pääse, niin... En kilju innosta...
Kirjoittelun jälkeen hyppäsin bussiin. Kuopio kutsui. Matkan aikana soitti äiti, joka kyseli huolestuneena, miten voin. Seuraavaksi soitti kummitäti (se Kuopiossa asuva), joka ilmoitti tulevansa kotiin vasta myöhään sunnuntai-iltana, joten saisin yöpyä yksikseni hänen asunnollaan. Kolmas soitto tuli taas kummitädiltä, joka toisti tulevansa vasta sunnuntai-iltana... Okei, okei! Ja neljännellä kerralla soitti taas äiti, joka kertoi soittaneensa kummitädille, että onko hän kotona... Aaaah!
Kun pääsin Kuopion kaduille puoli kuuden aikaan, alkoi tulla kiire. Piti käydä lähikaupassa ostamassa aamupalatarvikkeita ja viemässä tavarat kummitädin asunnolle.
Loppujen lopuksihan siinä kävi niin, että ihan turhia kiirehdin. Kerkesin matkalla jopa kiertää leffateatterin kautta ja varata liput lauantaille The Ugly Truth -leffaan.
Olo oli jokseenkin aika tyhjä ja outo, vaikka minun piti olla ihan fiiliksissä konsertin suhteen; sitä oli sentään odotettu kuin kuuta nousevaa monta, monta kuukautta! Vähän vain taisi nakertaa ruotsin YO, vaikka en asiaa pahemmin ajatellutkaan. Kai se alitajunnassa jossain hiiviskeli - anyway.
Olo muuttui kuitenkin kihelmöivän onnelliseksi, kun istahdin kolmannelle riville, melko keskelle. Jalkoja tärisytti. Ja jännitti! Lava oli niin lähellä! Ihan eri näkökulma kuin helmikuussa 2007 konserttikiertueella, 13. riviltä! Nam!
Ja vihdoin se alkoi. Tarharyhmä nousi lavalle. Maija Vilkkumaa, Isa-Eerika Lehto ja Minna Haapkylä. Ja Eppu Kosonen (ei tainnut olla alkuperäisessä kokoonpanossa). Räväkkää tyttöpoppia. Tai naisenergiaa. Tuntui silti, että naiset muuttuivat taas 16-vuotiaiksi. Sellaista menoa se oli! Mutta hyvä niin.
Klo 09.00-15.00 oli ruotsin YO-kirjoitukset. Sen koko ajan istuin salissa ja väänsin jotain ihmeellistä paperille. Edellisen yön olin nukkunut jokseenkin rauhallisesti ja olo oli salissakin tyyni. Oli mukava napsia viinirypäleitä välistä suuhun. Kaikki ruoat menivät muutenkin äkkiä, kun tuli kymmenen jälkeen tuskainen nälkä!
Kuusi tuntia tuntui vain parille tunnille. Koe ei sinällään kovin vaikea ollut, mutta silti voi liipata läheltä, pääsenkö läpi vai ei. Jos pääsen läpi, kiljun innosta ja menen sekaisin. Jos en pääse, niin... En kilju innosta...
Kirjoittelun jälkeen hyppäsin bussiin. Kuopio kutsui. Matkan aikana soitti äiti, joka kyseli huolestuneena, miten voin. Seuraavaksi soitti kummitäti (se Kuopiossa asuva), joka ilmoitti tulevansa kotiin vasta myöhään sunnuntai-iltana, joten saisin yöpyä yksikseni hänen asunnollaan. Kolmas soitto tuli taas kummitädiltä, joka toisti tulevansa vasta sunnuntai-iltana... Okei, okei! Ja neljännellä kerralla soitti taas äiti, joka kertoi soittaneensa kummitädille, että onko hän kotona... Aaaah!
Kun pääsin Kuopion kaduille puoli kuuden aikaan, alkoi tulla kiire. Piti käydä lähikaupassa ostamassa aamupalatarvikkeita ja viemässä tavarat kummitädin asunnolle.
Loppujen lopuksihan siinä kävi niin, että ihan turhia kiirehdin. Kerkesin matkalla jopa kiertää leffateatterin kautta ja varata liput lauantaille The Ugly Truth -leffaan.
Olo oli jokseenkin aika tyhjä ja outo, vaikka minun piti olla ihan fiiliksissä konsertin suhteen; sitä oli sentään odotettu kuin kuuta nousevaa monta, monta kuukautta! Vähän vain taisi nakertaa ruotsin YO, vaikka en asiaa pahemmin ajatellutkaan. Kai se alitajunnassa jossain hiiviskeli - anyway.
Olo muuttui kuitenkin kihelmöivän onnelliseksi, kun istahdin kolmannelle riville, melko keskelle. Jalkoja tärisytti. Ja jännitti! Lava oli niin lähellä! Ihan eri näkökulma kuin helmikuussa 2007 konserttikiertueella, 13. riviltä! Nam!
Ja vihdoin se alkoi. Tarharyhmä nousi lavalle. Maija Vilkkumaa, Isa-Eerika Lehto ja Minna Haapkylä. Ja Eppu Kosonen (ei tainnut olla alkuperäisessä kokoonpanossa). Räväkkää tyttöpoppia. Tai naisenergiaa. Tuntui silti, että naiset muuttuivat taas 16-vuotiaiksi. Sellaista menoa se oli! Mutta hyvä niin.
Hunajamelonit
valtasivat lavan Tarharyhmän jälkeen. Ikinä en ollut heidän musiikkiaan
kuullut, mutta hauskalle kuulosti (vaikken ehkä levyä ostaisi).
Väliajan jälkeen Maija Vilkkumaa astui vihdoin ja viimein lavalle ja fiilis salissakin muuttui. Ihmiset lauloivat enemmän mukana.
Maijan
viimeisen biisin aikana koko poppoo - Tarharyhmä, Hunajamelonit ja Maija
- kiipesi lavalle ja oli upean näköistä, kun kaikki lauloivat Yöllä- biisiä.
Nämä kuvathan eivät siis laadulla koreile. En ollut edes varma, saiko
siellä valokuvata (huhuja olin kuullut, ettei saisi), mutta niinpä vain
räpsin kuvia.
Keikan jälkeen Maija vielä ilmestyi nimikirjoituksia rustaamaan. Sain
lisäksi yhteiskuvan hänen kanssaan. Kiitin myös keikasta ja sanoin, että
se pelasti päivän, kun oli YO-ruotsi. Maija kyseli, että miten meni.
Minä vastasin, että: "Öööö... Ööööö... Jotenkin..." "
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti