Suunnitelmat uusiks

Moi kaikki...

No olipas surulliselta kuulostava alku. Mutta kun ei sitä voi millään muullakaan lailla oikeastaan aloittaa.

Tulin juuri työsopparin allekirjoittamistilaisuudesta, jossa tapasin kaksi esimiestäni - tuttuja naamoja viime syksyn lentokenttätyöstä. Oli tosi kiva nähdä pitkästä aikaa ja kiva päästä taas kesällä takaisin kentälle töihin.

Yritän nyt tässä kuitenkin vielä sulatella tietoa siitä, etten tule opiskelemaan ensi syksynä, jos satun pääsemään jonnekin sisään. KOSKA sopimus on määräaikainen, kestäen lokakuun loppuun saakka. Sitä ennen on turha pyristellä töistä pakoon, ellei jotenkin hommaa itselleen potkuja... Ehkei nyt kuitenkaan.

Ymmärrän kyllä, miksi halutaan määräaikaiseksi ajaksi se sopimus. Jos ihmiset voivat lähteä periaatteessa milloin vaan, niin ollaan aika pulassa näin nätisti sanottuna. Tuohon työhön koulutetaan tarvittava joukko ihmisiä, ja jos parikin lähtee kesken kaiken pois, niin sen huomaa. Ja lisätyövoiman kouluttaminen aina maksaa mukavasti rahaa.

Siinä sitten istuin ja mietin siellä toimistossa, että nyt pitäisi sitoutua sinne lokakuun loppuun saakka, että turha haaveilla opiskelun aloittamisesta tulevana syksynä. Aloin hetkellisesti epäröidä, että onko se sittenkään hyvä idea, kunnes tajusin, että tulee olemaan aika vaikeaa löytää jostain toista työtä tänä kesänä alkavaksi. Olin ajautunut auttamattomasti umpikujaan. Oi voi.

Ei siis muuta kuin nimeä paperiin ja suunnitelmat hieman uusiksi. Toisaalta not a big deal ja sitten kuitenkin tosi nnnggghhhh!!, koska inhoan tällaisia meikäläisen hienojen suunnitelmien muuttamisia. Mutta totuus on se, että asiat muuttuu ja joskus on vain mentävä mukana muutoksessa. Sellaista se elämä on. Ja olisihan se kai aika boring, jos suunnitelmat menisivät aina according to the plan. Kai?

Joo. Eli siis päivitetysti: Kesäkuussa aloitan taas kentällä työt ja ne jatkuvat lokakuun 31. päivään asti. Lentojen jatkumisesta tuon päivämäärän yli ei ole tietoa vielä - kaikki on mahdollista. Kuitenkin siis sopimus on lokakuun loppuun. Ennen töiden alkamista kerkeän käydä pääsykokeissa, jos minut niihin kutsutaan. Jos satun pääsemään jonnekin sisään, niin lykkään opiskelun aloittamista, koska... no... en voi muuta. Onneksi lykkääminen on mahdollista. Onneksi.

Että jeejee, kolmas välivuosi edessä. Yhyy. Sad. Mutta nuorena ehtii.

Lentokenttähommista kyllä todellakin iloitsen, koska se on ihan unelmatyöpaikka. Kyllä, ei-niin-kivoja päiviäkin tulee vastaan, mutta suurimmaksi osaksi se on kivaa. Koskaan ei tule samanlaisia työpäiviä eteen, mikä on virkistävää ja tekee työnteosta mielenkiintoista.

Uusia kollegoita on tulossa kentälle joku kymmenkunta - näin minulle kerrottiin. Ekat jotkut pari viikkoa me vanhat (joita on... ilmeisesti 6 vielä jäljellä ja tulossa uudestaan) ja rumat saadaan suurin piirtein vaan seurata vierestä, miten uudet opettelee käytäntöön. Tulee ihan mieleen oma harjoittelujakso. Voin vaan toivoa, ettei kukaan uusista pyörry ensimmäisenä työpäivänä. Hmm, pitäisiköhän siinä heitä opetettaessa mainita asiasta ("Ah niin, ja joku joskus oli pyörtyny täällä ekana työpäivänään! Mut ei se mitään, oon kuullu, et se on nykyään yks parhaista työntekijöistä täällä.")?

Ei tässä muuta tällä kertaa. Piti päästä purkamaan höyryjä tänne. Tuntuu jo puoliksi paremmalta. Fighting!