Ei sitten

En olisi halunnutkaan opiskelemaan. Pitäkää ammattikorkeanne!!

Voi tsiisus. Ylläoleva sentence pitänee puoliksi paikkansa. Tai puolikkaalta minusta tuntuu, kun mietin opiskelemista. Osa minusta huutaa, että: "Olen valmis, haluan opiskelemaan ja saamaan hienon ja kivan näköisen tutkinnon ja sitten johonkin ihanaan paikkaan töihin! Nythetijookos?!" ja toinen puolikas epäilee: "Mitä, opiskelemaan? Sinä? C'mon, oletkohan valmis moiseen juuri nyt? Kyllä sitä vielä kerkeää."

Kun viime perjantaina menin nettiin etsimään listoilta nimeäni, niin eihän siellä sitä näkynyt. Mieliala alkoi pudota vinhaa vauhtia multiin, eikä se sieltä koko päivänä päättänyt kasvaa takaisin korkeuteeni. Pöh. Sen sijaan olin loppupäivän aika alakuloinen ja hermostunut - ja note to self: sellaisena ei kannata alkaa leipomaan mitään. Nimim. teki pizzan, laittoi uuniin ja pizza alkoi siellä sitten palamaan (miten on mahdollista... älkää kysykö). Bon appetit!

Tänään saapui hylkäyskirje, josta ilmeni, että meitsi on far behind jonossa. Jos vaikka kaikki sisään päässeetkin olisivat hylänneet tarjouksen päästä opiskelemaan, en pääsisi sisään.

Tiedän, ettei tämän pitäisi harmittaa, koska

a) minähän en ollut suinkaan 100% varma, haluanko tälle alalle, mille hain

b) ensi keväänä voi hakea enemmän sitten niihin koulutuksiin, jotka enemmän houkuttavat

Ja miksikö tämä jollain tasolla harmittaa? Koska olisin halunnut sittenkin opiskelemaan. On se kumma, että ei pääse opiskelemaan, vaikka kuinka haluaisi. Mutta on the other hand, jos olisin päässyt opiskelemaan nyt, niin olisinko sittenkään ollut happyhappy siellä? Perhaps not. Eli ehkä tämä oli oikein.

Ja jos jotain muutakin positiivista tästä löytyy, niin huhtikuussa taas lentokentälle töihin, yahoo! Sitä ennenkin olisi toki kiva saada töitä, katsellaan...

Dodih, se siitä valittelemisesta sitten. Saipas höyryt pois (niin... eikös nämä blogit sitäkin varten ole... öööö?). Itse asiassa ajattelin tämän postauksen inspiroimana kirjoittaa seuraavan viikon pelkkiä hyviä uutisia. Siis hyviä uutisia, ihan mitä vaan! Viikon ajan, joka päivä. Katsotaan, mitä siitäkin tulee. Toivottavasti kaikille parempi olo, ja piristysruiske pimeyteen!

Vanessa Carltonista on tullut yksi piristys ainakin minun päivääni. Carlton on muuttanut ihan hirveästi tyyliään sitten A Thousand Milesin jälkeen, ja meni hetki, ennen kuin aloin tästä uudesta musiikista pitämään. Mutta onhan tämä aika huikea - tässä yksi favoriteni (melko) uudelta levyltä:

As usual, I'm in a tricky predicament
Weather in my thoughts, on the roof sneaking a cigarette
Dear California, it's been nice to know ya
Tell me, will you miss me when I'm gone?

'Cause he loves me as I leave, so I'm gonna go
And I'm not in companies when you feel it most
And you keep my memory, hope ya keep me close
Would you love me as I leave?