torstai 13. helmikuuta 2014

Joillakin loppuu koulu, joillakin ei

Kiireet koulussa senkun jatkuvat, eikä tahti ainakaan tunnu hiljenevän 4. ja 5. jaksojen uusia lukkareita tarkastellessa. Oh my gooooood! Parin viikon päästä olevat suomen kielen ja ruotsin (etenkin sen!) kokeet tuskastuttavat kovasti, ja toivon niiiiin että ne olisivat jo ohi!

Tänään oli polttarit... Ähhhh eiiiiiiiiKÄ kun penkkarit. Hetken aikaa olin lievästi kateellinen kuorma-autoissa matkustaville abiturienteille, kunnes totesin, että nyt on aika hyvä olla tässä elämäntilanteessa. Lukioon kun en ole erityisemmin kaivannut sieltä lähdettyäni. Nimimerkki 4 vuotta omista penkkareista.








Oli loskainen nollakeli ulkona. Omissa penkkareissa oli joku -30, eikä se hirveästi naurattanut, kun jäsenet kangistuivat ja halusi vain sisälle lämpimään.

Meikäläisen karkkien keräily rajoittui yhdeksään, sillä keskityin ottamaan kuvia ja näyttämään sydän- merkkejä penkkareiden sankareille. Jotkut jopa vastasivat sydämin. No AWWWW.

Jossain noista rekoista hengaili varmasti myös abiturientti -kämppikseni, joka oli tyhjentänyt jääkaapin yläkerran noin paristakymmenestä siideristään ja parista punkkupullosta, kun tänä aamuna avasin sen oven.

Asiasta kukkaruukkuun - kesätöistä ei huolen häivää enää. Laitoin lentokenttä-esimiehelle emailia asiasta, ja toivoin, että hän vielä olisi siellä esimiehenä, eikä vaihtanut alaa tai mitään... Olihan viime kerrasta kuitenkin lähemmäs pari vuotta, kun siellä olin töissä viimeksi. Onneksi sieltä tulikin viestiä, että tervetuloa takaisin. Olin nimittäin laiska, enkä jaksanut etsiä muualta töitä. Doh, problem solved siltä erää. Tosin jos jolla kulla olisi Helsingistä asunto vuokrattavana kesäksi, niin ilmoittakoon minulle asiasta! E:n luokse en nimittäin pääse, sillä hällä alkaa jonkinmoinen remppa siellä kesällä.

3 kommenttia:

maijjis kirjoitti...

Mäkin haluisin niin kovasti lentokentälle mutta en tiedä miten voisin hakea :(

Emma kirjoitti...

Kannattaa seurata työkkärin sivua. Mä veikkaan, että ainakin tohon työhön, mihin itse menen, haetaan tässä keväämmällä uusia tyyppejä mukaan remmiin. Ainakin aiempina keväinä näin on ollut. :)

maijjis kirjoitti...

No oonkin koittanut kyttäillä.. Vielä ei ainakaan näy. Haluisin niiiiiiin hirveesti :( Kiitti paljon vinkistä joka tapauksessa!! :)