Terpat Helsingistä!
Keskiviikkona raahauduin perheen mukaan Kuopioon, ja juna-asemalla tökkäisin isän käteen painavan laukkuni ja ilmoitin, että hän saa tulla junaan nostamaan sen sinne hattunaulakolle (tai tavaranaulakolle... whateverille). Lähes 5 tuntia junassa istuskelin ja totesin, että sen laukun olisi ihan hyvin voinut jättää naapuripenkin eteen hengaamaan, koska vaunu oli puolityhjä, eikä kukaan ainakaan innostunut viereeni istahtamaan kertaakaan matkan aikana. Noh, u can never know!
Pasilassa jäin pois ja tapasin serkkuystäväiseni. Hänen kanssaan mentiin sitten tätini asunnolle, joka oli tyhjillään tädin paettua Suomen sateita Kiinaan asti. Hänen asunnollaan saisin asustella parisen viikkoa ainakin. Kelpaa!
Tässä nyt ollaan sitten yritetty oppia, miten päästä mihinkin paikkaan täältä ja niin päin pois. Eilen mentiin E:n kanssa shoppaamaan, jonka jäljiltä mukaan tarttui yhdet n. 9 euron housut. Saatoin myös ostaa jotain namia...
Kävin myös vaihtamassa ne vähät dollarit, jotka Auppari-reissulta jäi yli, euroiksi. Tunsin oloni taas vähän enemmän varakkaammaksi (nojaa...).
Lisäksi tässä nyt on vähän hämmentävä situation, kun äiti soitti eilen kiinalaisessa syödessämme, että yksi opisto oli hyväksynyt minut sinne opiskelemaan. Minähän siis bongasin lehdestä (okey, iskä bongasi) ilmoituksen tästä, että vielä olisi vapaita paikkoja jäljellä siellä. Surffailin vähän netissä, pohdiskelin ja juttelin äidin ja isän kanssa siitä, olisivatko he valmiita vähän sponssaamaan, jos sattuisin opistoon pääsemään. Sitten hain. Ainoa ns. pääsykriteeri oli joku motivaatiokirje (miksi haluaa sinne yms.). Ja nyt oli tullut kirje, että tule tänne vaan.
Nyt pitäisi sitten lähettää papereita sinne, että juu, tulen (jos tulen), mutta ne paperit ovat kotona Savossa. Äiti sitten sanoi, että laittaa postissa tulemaan ne tänne Helsinkiin, jonka jälkeen soitan opistolle ja kysyn vähän lisätietoja (kirjeessä ei ollut äidin mukaan selkeästi kerrottu kaikkea) opiskelusta ja rahajutuista, ja vaikka ilmoittaudun suoraan siinä tai en. Kun ne vastauspaperit pitää olla jo keskiviikkoon mennessä siellä.
Eli töihin haku on jäissä at the moment. E lähti mökkeilemään viikonlopuksi ja minä vain olen. Katsotaan nyt, mitä keksii. Ja jos joku täällä päin asuva haluaa hengailla, niin täällä olisi yksi tyyppi hengailua vailla!
Nyt menen katsomaan Gilmore Girlsiä (niin. Piti sitten raahata pari tuottista tänne just in case). Ulkonakin olisi kiva käydä JOS TUO SADE HELLITTÄISI EDES HETKEKSI.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti