sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kaikennäköistä

Aikamoista kiirettä on ollut, eikä se kiire tule vähään aikaan hellittämään. Tai no, missäköhän vaiheessa sitä kiirettä ei olisi?

Tämä viikonloppu meni kamsuseni A:n hoodeilla vieraillessa M:n, T:n ja J:n kanssa. Hengailtiin maaseudulla, nautiskeltiin lämpimistä säistä ja oltiin vain. Pitkästä aikaa sai oikeasti vain olla, ja se oli niiiin rentouttavaa! Eilen illalla tosin intouduttiin pelaamaan Monopolya juomapelin kera, joka löytyi netin syövereistä, ja aamulla oli melko heikohko olo... Kämpille päästyäni lepäilin vähän aikaa, ja kävin Hesburgerista hakemassa kerrosaterian kohmeloon olooni. Se on aika perus - käydä juomisillan jälkeisenä aamuna hakemassa roskaruokaa. Sitä aina tekee mieli etenkin silloin jostain syystä!

Kerrosateria katosi nopeasti parempiin suihin. Tässä aineisto rikospaikalta löydettynä.

Tällä viikolla myös selvisi auton kohtalo! Isä soitti vakuutusyhtiöömme kiukkuisen puhelun, kun ei ollut kuulunut mitään pitkiin aikoihin, ja samana päivänä saikin kuulla, että asia oli ratkennut meidän eduksemme! Toinen osapuoli maksaa siis. Jesjes, eli ihan hyvin kävi! Nyt ei tarvitse miettiä sitä juttua enää, se on hoidossa.

Tällä viikolla ärsyynnyin lopullisesti läppäriin, joka on sekoillut muutaman kuukauden ajan enemmän tai vähemmän. Se deletoi kirjoittamiani tekstejä samalla oman mielensä mukaan jne. Konehan minulla oli ollut puolitoista vuotta vasta, ja yritin etsiä sille takuukuittiakin, mutta enpäs löytänyt. Ilmeisesti vika oli kuitenkin vähän sellainen, että korjaaminen olisi tullut kalliimmaksi, joten päätin hankkia uuden koneen. Harmittihan se, mutta jos kone ei toimi, niin kyllähän sitä vähän pulassa on.


Uusi läppärini on merkkiä HP, vaikka yritinkin hieman välttää sitä, koska netistä lukee aina huonoja arvioita kyseisestä merkistä. Gigantin myyjä sai kuitenkin ylipuhuttua. Katsotaan nyt sitten, kuinka kauan tämä jaksaa pelittää.


Pitäisi myös aloittaa suomen kielen tenttiin lukua. Koe on 7.5., enkä ole vielä aloittanut tuota about 300 sivun pituista romaania vielä. Ensi viikko on tosin vapaata, joten päätin aloittaa huomenna lukemisen. I can do it!

Ah, ja sitten vielä lentokenttätyöstä! Sain kuulla, että joudun käymään uudestaan kahden viikon kurssin sinne, koska viimeksi olen ollut kyseisiä työtehtäviä tekemässä kuitenkin pari vuotta sitten. Kurssi alkaa 19.5. mikä taisikin olla nimipäiväni... Jos muistan oikein. Anyways, olen oikeastaan aika tyytyväinen, että joudun käymään kurssin uudestaan, sillä paljon on unohtunut tässä välissä, joten hyvä kerrata taas asiat läpikotaisin. Varmasti asiat palautuvat mieleen nopeasti, kun pääsen kurssimateriaaleihin käsiksi. Plus kurssi on palkallinen, mikä on tietysti myös mahtava juttu!

Huomasin muuten, ettei ainakaan työkkärin sivuille ollut ilmestynyt hakua kentälle. Hmm, mielenkiintoista. En yhtään tiedä, miksi. Pitänee kysäistä myöhemmin esimiehiltä, kun tapaan heidät ensi kuussa.

Muuten täällä kaikki hyvin, vaikka vieläkin tekisi mieli huutokirjoittaa tänne se big announcement, mutta vielä ei ole sen aika. Ensi kuun lopussa sitten aikaisintaan. Odottakaas vain! Ja ei, en ole parisuhteessa tai menossa naimisiin tai raskaana. Tsihihihi!

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Please Don't Stop The Music

Uiiii vitsit, mitä kaikkea elämää mullistavaa tässä onkaan tapahtunut, mutta sorry dudes and dudettes - ette saa kuulla niistä asioista kuin vasta toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa täällä blogin puolella! Miksikö? No ihan vaan sen takia, etten halua kaikkien tietävän tästä juuri nyt, heti. You'll understand what I mean when I tell you later. Ehkä.

Nyt vuorossa tällainen lyhyehkö postaus...

Olen viime aikoina kuunnellut hirveästi biisejä, joita kuuntelin paljon jenkeissä ollessani. Niihin kappaleisiin on muodostunut melko vahva tunneside, ja joka ikinen kerta, kun ne kuulen, monet monituiset muistot pulpahtavat mielen pintaan. Vieläkin niitä kuuntelee hymyssä suin, ei sille mitään voi.

Tässä muutamia helmiä:















Hahahahaaa, ja sitten loppuun vielä biisi, jota tulee jostain kumman syystä kuunneltua aina huhtikuussa. Sitä on kuunneltu aina ala-asteen musiikkitunneilta asti. Sieltä se on seurannut tänne saakka. Minulla on aina ollut viha-rakkaus -suhde siihen, mutta en voi sille mitään, että AINA väkisinkin tulee keväinen fiilis Keltaisesta...



Vaivaiset 10 päivää toukokuuhun. Jippijaijjeiiii!

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Autoilijan epäonnea

Viime viikko oli kyllä aikamoista epäonnea auton kanssa. Voi simpura sentään! En ole ikinä muutenkaan ollut kauhean läheisellä aaltopituudella autojen kanssa, mutta viime viikko oli erittäin, erittäin synkkää meidän suhteelle.

Ensinnäkin, käväisin tankilla, jätin hienosti pankkikortin siihen automaattiin, ja hurautin tieheni. Hyvä Emma! Ehdin tosin vain minuutin ajaa, kun aloin kopeloimaan taskuja, että missäs se pankkikortti on... Eiiiihh! Uukkari ja takaisin. Onneksi kukaan ei ollut vienyt korttia mennessään, vaan siinä automaatissa se törrötti minua odottaa. Huh. Onni onnettomuudessa, I guess.

... Vaan eipä kauaa, sillä pahempaa oli luvassa perjantaina, jolloin ajelehdin tietämättäni päin ratsiaa ja pääsinpäs visiteeraamaan poliisiauton kyydissäkin.

Olin nimittäin porukoilla käymässä ja illalla piti hakea veli nuokkarilta vai-mikä-se-nyt-onkaan-nimeltään. Se on siis kylän keskustassa, ja sinne ajaa joku 5 minuuttia meiltä. Takaisin tullessa päätin valita toisen reitin, kylän läpi, missä on nopeusrajoitus 40.

Kaasujalkaa tietysti vipatti, ja yli 40 se meni. Jossain vaiheessa huomasin pari autoa pysäköineen tien reunaan edessä ja kummastelin, mitä siellä oli tapahtunut. Samassa poliisi loikkasi keskelle tietä heilumaan, kaarsin sivuun hämmentyneenä (Miksi täällä on poliiseja, ei täällä ikinä ole. Ainakaan silloin ole ollut, kun minä tästä olen ajanut), ja rullasin ikkunan alas.

Ensin puhallutettiin, sitten poliisi näytti mittaria ja totesi, että 58 se näyttää. Niiiinpä tietenkin. Tämän jälkeen minulta kysyttiin ajokorttia. Ääneni muuttui piipittäväksi, kun vaikeroin, että öööhhh, sehän jäi kotiin... Poliisi pyöräytti silmiään, että niinpä tietysti ja kysyi rekisteriotetta. Se sentään löytyi.

Odotin sitten edellisen "potilaan" ulos poliisiautosta ja kävelin kunnon maalla-on-mukavaa -römppävaatteillani istumaan vuorostani sinne. Voinen raksia sen "olen istunut poliisiautossa" -kohdan yli nyt. Että sekin on koettu. Ei siinä mitään ihmeellistä tapahtunut, muutama sana vaihdettiin ja sakkolappu tyrkättiin meitsille käteen. 85 euroa. Kiitoskiitoskiitos.

"Ajelepas sitten varovaisesti seuraavalla kerralla." "Joooo, kyllähän noi rahat mieluummin vaikka ruokaan laittas... Taitaapi tämä kuukaus mennä nuudeleita vedellessä."

Kolmas inhottava juttu oli se, kun isä ilmoitti, että ilmeisesti tässä parkkipaikalla sattuneen kolahduksen toinen osapuoli oli ilmoittanut, että ollaan molemmat syyllisiä. Se siis tarkoittaa sitä, että vielä tarkemmin ja pidempään tullaan asioita selvittelemään. Nggghhhh.