tiistai 31. tammikuuta 2012

"Don't whine, don't fight"

One word: KYLMÄ. Ulkona on kylmä, sisällä on kylmä. Kylmä. Ugh! Tällä hetkellä mittari näyttää ulkona vallitsevan -25,2 asteen pakkanen, sisällä ollaan kuitenkin onneksi plussan puolella parissakymmenessä. Silti tuntuu, että se kylmyys jostain luikertelee sisään. Viime yönä koitin epätoivoisesti kietoutua peittoon kiinni, mutta kaikesta kietoutumisesta huolimatta oli kylmä. Vilukissa olen.

Lälläslää, enpä jaksanutkaan eilen kirjoittaa. Laiskotti. Lisäksi oli aika surullinen päivä ja itkin varmaan koko ajan, kun katsoin yhden korealaisen sarjan viimeisiä jaksoja. Siis ihan oikeasti - siinä oli sellainen typerä tyttö, jolle teki mieli välillä kiljua, että hei haloo, jos sä kerran rakastat tota hyvännäköstä miestä, ni vaik karkaa sen kaa, nii mä ainaki tekisin... Ja sille hyvännäköiselle miehelle teki mieli mennä kopauttamaan vähän päätä ja sanoa, että lopetas se nössöily ja pane ilkeelle äitilles kampoihin ja hengaa sun rakastamas tytön kaa. Onko niin vaikeaa?? Loppu hyvin, kaikki hyvin, mutta silmänaluset oli aika itkuiset illalla... Herkkis olen.

Hair! Otin taas kuvan pehkosta, mutta se on ihan kamala. Se kuva siis. Laitan sen kuitenkin tähän, että joku kuva olisi.


Tilanne ei juurikaan ole muuttunut sen kummemmaksi viime viikosta. Hilsettä on edelleen, mutta ei todellakaan mitenkään huimasti. Vähäsen. Eikä se määrä haittaa minua ainakaan. Vaikka salaa toivonkin, että se vähäkin katoaisi jossain vaiheessa.

MUTTA olen aikasmoisen ylpeä itsestäni, että olen jaksanut olla shampoottomalla linjalla 4 viikkoa jo! Hyvä minä! Tsemppaan itseni loppuun asti, ettei tarvitse IKINÄ käyttää shampoota. No okei, varmaan jossain kampaamoissa sitä tunkevat hiuksiin, mutta ei se haittaa. Kunhan ei itse tunge. Rahaakin säästyy. Ja luonto kiittää. Ja minä olen iloinen, ettei tarvitse viettää yhtä paljon aikaa suihkussa kuin silloin, kun shampoota käytti. Kyllä se tästä!

torstai 26. tammikuuta 2012

Tuntematon Maa

Löysinpäs eilen uuden matkalaulun! Siis sellaisen, jota kuunnellessa tulee aivan jär-kyt-tä-vä matkustuskuume. Ja kiukuttaa kuunnella sitä nyt, kun tiedossa ei luultavasti koko vuonna tule olemaan yhtään ulkomaanmatkaa. Okei, never say never, mutta tällä hetkellä ikävästi näyttää siltä. Kiukutusolotilan ohessa kuitenkin alkaa haaveiluttamaan, että minne seuraava ulkomaanmatka vie. Ainahan sitä haaveilla voi.

Laulu siis on uusinta uutta, toimii tällä viikolla kakkosella startanneen Sohvasurffaajat -ohjelman tunnarina! Sarjassa ystävykset Lotta ja Pia lähtevät kuukaudeksi sohvasurffailemaan Mustanmeren ympäri. Katsoin Yle Areenasta ensimmäisen jakson, ja totesin, että siinähän on oikein raikasta ja elämänmakuista meininkiä, jota ilokseen katselee. Ja äärimmäisen hyvä idea tv-sarjaksi tuo sohvasurffaus, josta itsellänikin on yhden kerran kokemus.

Ah, ja mainittakoon, että sarjaa ei valitettavasti näytetä Yle Areenan kautta Suomen ulkopuolella...

No joo, nyt sitten siihen lauluun! Vicky Rostin ääni tosin vähän häipyy musiikin taakse jonnekin, not nice. Mutta siitäkin huolimatta - enjoy! Ja yep, voi laulaa mukanakin, kun sanat vilkkuu siinä videon alalaidassa.



Tää on uutta ihanaa
ja vaikka vähän pelottaa
kaikki on niin eloisaa.

Tää on mulle tuntematon maa
me siellä tavataan
Tää on mulle tuntematon maa
se mua odottaa

maanantai 23. tammikuuta 2012

I feel goooooood

Huhhuh, olipas jännittävä ilta eilen presidentinvaaleja katsoessa! Niinistö oli tosin jo varma juttu, että hän pääsisi kakkoskierrokselle, mutta entäs toinen sija sitten? Sitä arvuuteltiin meillä(kin) kovin ahkerasti ja äiti jatkoi meikäläisen hiillostamista...

"No Emma, ketä sä äänestit??? Kerroooo jookoooooo!"

Siis ihme ruinaamista! Sitä oli jo kauan ennen vaaleja, mutta eilen se huipentui äärimmilleen - heti sen jälkeen, kun käytiin äidin kanssa lappuihin nimet... Hups siis numerot rustaamassa.

Sinällään tuo äänestäminen ei nyt mitenkään erikoista ollut, vaikka ensimmäinen kertani olikin. Seurasin kiltisti äidin perässä, ja katselin, että miten se homma sujuu. Yllätyin hieman, kun minulta ei kysytty henkkareita, vaikka ajokortin olinkin varannut takin taskuun. Siellä se poltteli, mutta jos ei kelpaa, niin ei sitten. Meidän kylä on tosin niiiin pieni, että olisikohan sen takia olleet kysymättä? Vaikken edes tuntenut niitä tyyppejä siellä...

Anyways, äidin hiillostukset ja arvuuttelut saivat oloni hieman vaivaantuneeksi.

"Sano nyt... Sähän äänestit Haavistoo, eikö?"
"Miten niin??"
"No ku sä oot niin kärkkäästi puolustanu sitä."
"Eeeeen minä..."

Siinä vaiheessa, kun Haavisto yllättäen nousikin Väyrysen edelle (ihan oikeasti yllätyin), niin suostuin paljastamaan, että kakkostahan minä sinne lyijykynällä olin mennyt piirtämään. Ja äidillä oli kuulkaas sellainen voitonriemuinen hymy, että apuah. En tiedä sitten, mitä se silläkin tiedolla tekee... Vanhempani kun kuitenkin äänestivät ihan eri tyyppiä kuin minä. Ei haittaa, en kadu mitään. Onpahan kiva vaan, kun saa toistamiseen mennä saman numeron paperiin vääntämään sitten joskus... Kohta.

Mmmm, sitten siihen hiusasiaan! Kolme viikkoa on vierinyt shampootonta, ja tadaaaaa - I FEEL GOOD!

Okey, ei pitäisi vielä näin aikaisin riemusta hyppiä, mutta ihan totta - päänahka ei ole kutissut enää juuri laisinkaan, ja hilsemääräkin on huomattavasti pienentynyt. Lisäksi hiukset tuntuvat mukavilta päässä, eivätkä niinkään rasvaisilta ja lättänöiltä.



Nämä kuvat otin aikas äsken... Vähän sotkussa olivat, koska otin ne juuri poninhännältä vapaalle. Tiedä sitten, että huomaako niistä mitään.

Viime viikolla googletin vähän shampoottomuudesta, ja TÄÄLTÄ löytyy aika hyvin tietoa ainakin aiheesta. Täytyy sanoa, että tuli hiukkasen parempi mieli lukea muiden ajatuksia shampoottomuudesta. Totta kai siellä oli niitä "hyi yäk ootte ällöi" -tyyppejä, mutta pääasiassa asiallista meininkiä. Enkä muuten ole ainut, jolla alkoi hilseillä päänahka!! Kärsivällisyyskin on avain onneen, koska hiusten rasvaisuusvaihe kestää aika kauan, niin kuin varmaan kaikki jo tiesi... Alku on aina pahin, mutta siitä vaan voittoon noustaan, ja saadaan upeat, kuohkeat hiukset, jesh!

torstai 19. tammikuuta 2012

Kenkiä, kenkiä, kenkiä

Liekö sitten ideoiden puute vai mikä, mutta ajattelin nyt esitellä teille meikäläisen kenkiä... Kävin penkomassa varastosta jotain lemppari (ja ei-lemppari) kenkiä, ja päätin, että voisin jotain tarinaa niiden takaa kertoa teille.

En ole mikään shopaholic enkä erityisen kenkäfriikkikään, vaikka silloin tällöin oikealle moodille sattuessanikin ihastun ja rakastun joihinkin vaate-/laukku-/kenkäjuttuihin palavasti. Siltikin olen melko nuuka vaateostoksilla, ja onpa niitä päiviä tullutkin eteen, kun olen koko päivän kaupoissa ravannut, enkä mitään ole niissä itselleni huolinut. Paitsi ehkä jossain aleissa. Ja jos äiti on ollut mukana ja valmis maksamaan... Silloin se harkintakynnys on madaltunut huomattavasti.

Eli täältä niitä jotain (ei tosin kaikkia läheskään) kenkuleita sitten pesee!




Nämä viime vloggauksen lopussa vilahtaneet siniset unelmat ovat meitsin lempparikengät number onet at the momentti! Käyvät farkkujen kanssa paremmin kuin hyvin, eikä korkokaan ole paha. Nimimerkki kammoan piikkareita, kun en osaa niillä kävellä ja mitä paksumpi korko korkkareissa, sen parempi.

Nämä on ostettu ihan tässä joulukuun lopussa? Kai. Kun oli ne alet, ja nämä olivat -30%, Citymarketista. Ja äiti osti. Eikun hei, taisi muuten olla ennen joulua tämä! Niin olikin, ennen aattoa... Joo. Näihin syttyi heti ensinäkemältä sellainen yhteys, että sovittaessa melkein itketti. Sydännn!

Näitä tulen käyttämään silloin tällöin nyt talven ja pakkasten aikaan, mutta loska-ajan ne saavat olla piilossa, koska pelkään, että tuo pinta menee niistä. Sitten voi taas kuivilla keleillä käytellä, mahdollisesti.



Nämä on hankittu Helsingistä - se oli silloin, kun olin katsomassa One Dayn Tennispalatsissa ja sen jälkeen oli niin kamala olo, että teki mieli mennä ostamaan jotkut kivat nilkkurit talveksi. Sitä olin siis suunnitellut jo jonkin aikaa, ja nämä iskivät silmään melkein heti, kun Anttilan kenkäosastolle pääsin. Sovitin monia nilkkureita, mutta näissä oli jokin, joka vetosi. Lisäksi niillä oli kiva kävellä, kun ei tuota korkoa juuri hirveästi ole. Silti alussa oli kävelemään opettelemista ja monta kertaa huojuin ja horjuin niillä kävellessäni. Enpä juuri enää!

Näitä kenkiä olen käyttänyt tosi paljon tänä talvena. Ne on vaan niin helpot kiskaista jalkaan, ja mennä.

Sitten päästään ulkokengistä muihin kenkiin. Tai voihan näitä seuraaviakin ulkona pitää, mutta ei ehkä hirveästi talvella noin... koska on KYLMÄ!



Nämä on hankittu alun perin Wanhojen Tansseihin ja siellähän minä vuonna... Ööö 2009 pyörähtelin näiden kanssa. Hyvin kantoivat, ja kun olin niillä harjoituksissakin vedellyt menemään, niin ei ollut onkhelmia meidän suhteessa loppupeleissä.

Hopeat kengät löysin Sokokselta, kun etsin sieltä pukuun mätsäävää kenkäparia ja olin ihan puhki jo valmiiksi, koska olin ehtinyt koluta kaiken maailman kenkiä myyvät kaupat. Sokokselta nämä sitten nappasivat silmiin, ja hieman ehkä epäröiden ne sieltä ostin. En onneksi tullutkaan katuneeksi päätöstä, koska onhan noita tullut senkin jälkeen käytettyä varsin ahkerasti eri paikoissa.

Nyt noita kuvia tarkastellessa tuli mieleen, että nuo nauhat tuossa keskellä näyttää vähän typerille... Onneksi ne voi leikata, jos radikaalit muutokset tulevat mieleen - tai sitten vaan astuu niiden päälle. Noiden nauhojen kanssa olen kuitenkin mennyt niistä sen kummemmin välittämättä tähän asti.



Hopealinja jatkuu näköjään. Nämä söpikset on ostettu jenkeistä, International Navy Balleihin. Jos niiden tanssiaisten nimi nyt oli se... Joo, eiköhän se ollut.

Mistäs ne ostinkaan... Jostain ostarista. Saattoipa hyvinkin olla Arundel Mills Mall. Siellä oli se iiiiiso kenkäkauppa.

Näitä en ole tainnut oikeasti käyttää kuin sen tanssiaiskerran vaan. Näillä ei ole ihan helpoin kävellä, koska tuntuu, että ne lähtevät jaloista pois. Totuttelemiskysymyshän sekin tosin on. Voisin silti kuvitella käyttäväni niitä, jos löydän kivan asun niiden kanssa messiin.


Näistä valkoisista en erityisesti tykkää. Silti otin kuvan. Miksi? No en tiedä. Taisin huomata kuvattavien kenkien loppuvan ja epätoivoisesti hoksasin nämä ja räps räps.

Nämä on ostettu aikoinaan konfirmaatioon. Ah, sweet 14! Not. En ihan oikeasti tajua, miksi minun piti silloin aikoinaan ostaa juuri nuo kengät, kun eivät nuo nyt eritysen nätit ole. Makukysymys tietysti... Ehkä ne kävisivät paremmin leveälahkeisten farkkujen kanssa? Maybe. Konfirmaatiopäivänä minulla oli kuitenkin päällä vähän polvien yli yltänyt sininen hame ja sininen toppi, jonka päällä oli sellainen liian iso valkoinen "hörsyläpaita". Ja siitä on vielä äiti laittanut kuvan pianon päälle kaikkien nähtäväksi, voi eeeeei. Ehkä uskallan tännekin jonain päivänä laittaa sellaisen näytille, että voidaan kaikki joukolla nauraa sille. Mikäänhän ei ole parempaa kuin jaettu ilo!



Korkkareista ballerinaan! Näitä en ole käyttänyt ollenkaan. Itse asiassa minulla ei ole hajuakaan, mistä ne on ostettu, ja milloin - sekin on arvoitus. Jostain kumman syystä minulla on sellainen muistikuva, että alennusmyynneistä kympillä. Ja muutama vuosi takaperin.

Jaloissa nuo tuntuivat ainakin nyt tänään hyviltä, että voisin harkita syvästi käyttäväni niitä ensi kesänä. Kesäisin on aina kiva käyttää tuollaisia kepeitä kenkiä, jei.



Hahhah, nämä ovat sitten tulevat työkenkäni! Viime Kuopion reissulla Seppälästä laitoin äidin ostamaan, kun maksoivat vaan n. 15 euroa. Voihan noita tietenkin muutoinkin käyttää, mutta tuli äkkiä silti mieleen, että työkengät ne ovat. Äiti nauratti, että nytkö jo valikoin työkenkiä... Parempi hei nyt, kuin sitten paniikkiostoksilla ennen töiden alkua.

Ja kyllä, minulla on vanhat työkengät, joita käytin kentällä syksyllä, mutta ne ovat vähän ns. raskaat ja ajattelin nämä nähdessäni, että kesäisin on varmasti näillä mukavampi tallustella.

Siinäpä ne, mitkäs on teidän lempparit vai inhositteko kaikkia syvästi?



Hiphei hurraa, huomenna on Emma-gaala! Emman pitkäaikainen haave on ollut, että pääsisi Emma-gaalaan paikan päälle pystien jakoa katsomaan. Ehkä jonain päivänä... Vuonna... Joskus... Kun siellä pääkaupunkiseudulla luuhaa. Tai sitten alan muusikoksi ja teen huikean levyn ja pääsen sinne. Hmm... Tai sitten ihan vaan yleisön joukkoon - voisi olla realistisempi tavoite.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Vlogging...

Miau, tein tosi mageen videon teille tänään. Tsek it aut!



Nähhäillään uudestaan joskus tällä viikolla siis taas!

perjantai 13. tammikuuta 2012

Lunta lumen perään

Ensiksikin - lahjoitetaan parin päivän lumisateen antimet ILMAISEKSI meidän teiltä... Anyone?

Ja toisekseen - taisi olla vähän vanha vitsi, kun olen tänään jotain kaksi tuntia sitä lunta lapioinut raivoisasti, että autolla pääsee jonnekin. Juujuu, tiedän, että sille lumelle olisi ollut varmasti ottajia - sorry! Varmaan vähän huojentaa se tieto, että en minäkään kovin ilahtunut ollut sen jälkeen, kun isä tuli töistä ja sanoi - kun minut lapion varresta löysi - että hän olisi voinut käydä aurailemassa traktorin avulla ne lumet sieltä... Äiti sitten yritti lohduttaa, että sainpahan ainakin vähän hyötyliikuntaa samalla. Nojuu, onhan se tietysti niinkin...

Käytiin tuossa keskiviikkona äidin kanssa Kuopiossa, ja meitsin tehtäväksi sitten tuli viedä keskuspölynimuri korjattavaksi. Löysin liikkeen helposti ja menin sitten sinne sisään meiningillä "kukkuluuruu, onks tääl ketään... Öööö?", koska siellä ei näkynyt olevan ketään. Kohta jostain kuitenkin ilmestyi sellainen lyhyehkö nuori mies tiskin taakse, ja selitin, että mukanani oli rikkoontunut keskuspölynimuri, kelpaako? Mies sanoi, että kyllä, ja lähdin sitten hakemaan sitä imuria auton takakontista, koska isä oli sanonut, että käy ensin varmistamassa, että olet oikeassa paikassa, ennen kuin raahaat mitään mukanasi sisälle asti.

Olin kieltämättä vähän odotellut, että se myyjä olisi auttanut tyttöpoloista sen keskuspölynimurin (joka ei tosin kauhean painava ollut... mutta silti!) raahaamisen kanssa, mutta ei mitään sellaista kivaa palvelua ollut luvassa. Voihan Suomi ja suomalaiset.

Siinä sitten mies kyseli, että kenekäs nimellä laitetaan ja minä sanoin, että isän, jotta voivat hälle sitten soittaa, jos kysyttävää ilmenee. Niin, soittaa. Kun mies kysyi puhelinnumeroa, melkein facepalmasin, ja sopersin jotain, mitä en enää edes muista, mutta tarkoitukseni oli ainakin sanoa, että en muista isän numeroa, käyn hakemassa kännykkäni autosta, jonne sen olen unohtanut, ja katson siitä, että mikä se numero on. Voi olla, että ajatus kulki sanoja nopeammin ja sanoin jotain sellaista, kuin: "Aiiih, unohin mun kännykän autoon, oota, haen sen!"

Niin että ei ihmekään, että mies nauroi minulle ja minun teki mieli lähteä juoksemaan karkuun koko tilanteesta. Varmaan luuli, etten muista omaa numeroani! Okei, olin antanut hälle paperilappuun raapustettavaksi isän nimen, että väärinymmärryksiin ei ollut varmaan hirveästi varaa, mutta siltiiiii.

Eli toinen reissu autolle ja kännykkä messiin ja takaisin sisälle. Kun olin saanut lueteltua numerot miehelle, luikin nopeasti (taas) autolle ja kaahasin tieheni. Jotain viisi minuuttia myöhemmin näin siskoani (joka opiskelee Kuopiossa), joka ihmetteli, että mitä minun naamassani on. Kärtin siinä, että miten niin, mitä siinä on, hei apua, kerro jo! Selvisi, että oikeassa poskessa oli aika paljon jotain mustaa likaa, joka oli mitä ilmeisimmin tullut siitä typerästä keskuspölynimurista, kun olin sitä raahannut. Aaaargh, se oli ollut siinä tietysti siellä liikkeessä ollessani...

Vähän päälle tuntia myöhemmin imuri oli valmis, ja voitte kuulkaas uskoa, ettei hirveästi innostanut lähteä sitä hakemaan. Noh, pakko oli lähteä, ja onneksi - siis ONNEKSI - liikkeessä palveli joku toinen tyyppi.

Samaisella Kuopion reissulla kävin Nordeassa hakemassa veronpalautukseni (rikastuin huiman 47,15 euron avulla), ja ostamassa vihdoin ja viimein vuoden 2012 kalenterin seinälleni kiikkumaan.


Audrey Hepburn! Löysin sen Sokokselta. Se oli ainut Audrey -kalenteri siellä. Huomasin, kuinka se katseli minua varsin kutsuvasti sieltä luontokalenteripinojen keskeltä, ja voin kertoa, että se oli sitten pakko saada. Ennen Sokosta olin kiertänyt Suomalaisen Kirjakaupan, mutta sieltä olin löytänyt vain pienen kalenteriversion Audreystä. Oli siellä toki muunlaisiakin kalentereita, mutta sen mini-Audreyn nähdessäni päätin, että Audrey on tämän vuoden kalenteri.

Ja ei nyt saa kukaan luulla, etten tykkää lumesta. Kyllä minä siitä tykkään. Se vaan vähän ärsyttää, kun sitä välillä pitää tulla ihan hirveästi yhdellä kertaa, ja sitten se vähän hankaloittaa kulkua.



P.S. Tää on hauska!

maanantai 9. tammikuuta 2012

Shampoo Free Challenge: Kutittaa!

Shampoottomaan elämään totuttelemista on nyt kestänyt viikon verran, ja lauantaina tosissaan meni shampoopurkin korkki lopullisesti kiinni, eikä niitä pieniä töpsäyksiäkään enää sallita. Hui! Kuulostipas se pelottavalle...

Eilen oli kuitenkin pakko päästä suihkuun, koska äkillinen kutituskohtaus iski kuontaloon. Suihkun alla sitten hankasin kutiavaa päänahkaa käsin aika kauan, ja kriiseilin siitä, kuinka monta kertaakaan sama tulisi toistumaan (se kutiavaisuus siis). Samalla kihisin kiukusta, kun mietin, ettei mitään Shampoottomat Ry -vieroituslaitosta tai vastaavaa ole koskaan perustettu, jotta voisi mennä sinne itkemään tilannettaan. Noh, pian ajattelin, että voisihan tilanne olla pahempi ja pakotin hymyn huulille. Kyllä se tästä.

Tänään hiukset tuntuvat kuin tuntuvatkin hieman rasvaisille, mutta koitan välttää suihkua, ettei joka päivä kävisi kuluttamassa hiuksia. Koitin ottaa hienoa kuvaakin teille kutreistani, mutta harmistuin, kun tajusin, ettei ne kuvat oikein kertoneet koko totuutta... Tässä kuitenkin yksi kuva:


Tosi informoiva kuva. Aina ei vaan voi onnistua. Diih!

lauantai 7. tammikuuta 2012

Levottomia unia


Näin unta, että oli uuden vuoden päiväksi jo aatto vaihtunut, ja puolen yön jälkeen meillä olivat kaikki nukkumassa. Äkkiä ovikello soi (vaikkei meillä edes ole ovikelloa... hmm), ja kukaan paitsi minä ei siihen tuntunut heräävän. Nousin sitten yökkärissä avaamaan ovea, ja samalla ärsytti. Oven takana seisoivat duudsonit ja kummitätini, jotka huusivat yhtä aikaa SURPRISEa ja heittivät ylävitosia toisilleen. He selittivät, että olivat halunneet vaan tulla yllättämään kaikki, ja koska pikkuveljeni oli duudsoneiden suuri fani (vaikkei edes ole), oli kummitätini päättänyt soittaa heidät kehiin, että varmasti olisivat ensimmäiset ihmiset toivottamaan hyvää uutta vuotta uuden vuoden puolella...


Seuraava unipätkä, jonka muistan, on se, että olin merenneito. Tai oikeastaan hiekkaneito? Koska kauhoin nimittäin hiekassa merenneidon puvussa... Ja se hiekka oli jossain random liikuntahallissa, jossa joillain tyypeillä oli lentopallopeli meneillään. Kun he huomasivat minut sukeltelemassa ympäriinsä siinä hiekassa, he säikähtivät ja alkoivat ampua minua päin jostain löytämillään keihäillä. Yritin kauhoa pakoon, mutta liikuntahalli tuntui pienentyvän koko ajan, ja monet keihäät osuivatkin minuun. Silti koitin jatkaa matkaa. Siihen muisti loppuukin...


Lisäksi heräsin joskus kolmen aikaan aamuyöstä siihen, että nenästä valuu tavaraa. Nuha? Meni sitten joku puoli tuntinen pelkäksi niistämiseksi, ennen kuin valuin uneen taas. Aamulla herätessä nenä ei ollenkaan enää vetistellyt... Ei ole varmaan ikinä ennen käynyt näin. Diipa daapa duu.

Kuvat ryövätty googlesta.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Sekalaista höpöttelyä

Moiiiii! Tuli sellainen kirjoitus- ja päivitysvimma, että täältä sitä tekstiä sitten puskee. Tosin tämä on sellaista ajatusvirtaa, ja aiheet on vähän erilaisia toisistaan, joten mennään yksi kerrallaan, ettei ihan sekaisin mennä...

1. Käydäänpäs tätä Shampoo Free Challengea läpi. Hiuksia kun on sentään kokonaiset 5 vuorokautta (woooowow!) koitettu vieroittaa pois shampoomaailmasta. Parastahan olisi varmaan, etteivät hiukset näkisi shampoota ollenkaan, mutta kun sinne suihkuun menee, niin siinähän ne heti tuijottavat kutsuvasti... MUTTA minä olen sanonut nou nou ja ottanut vain sen etusormen kokoisen töpsäyksen shampoopullosta - josta ei edes riitä koko päänahkaan. Eli periaatteessa kai olisi ollut se ja sama jättää shampoo heti pois. Noh, enää yksi kerta, kun se töpsäys pullosta tulee ja se tulee huomenna. Sitten menee korkki kiinni, ja kutreja hemmotellaan pelkällä vedellä.

Kuviahan tästä kuontalosta ei ole teille tällä kertaa tarjolla - voisin ottaa vaikka maanantaina. Niin! Joka viikko yksi! Kuulostaa hyvälle idealle (ihan minun oma kröhöööm), niin näkee edistyksen.

Hiukset tuntuvat tällä hetkille ihan normeille, yllättäen. Sitä hilse/rasvaisuus/ällö periodia odotellen siis... Olen tosin jo huomannut, että hiuksia aamulla harjatessa ei sieltä lähde yhtä paljon irtohiusta kuin ennen. Jee!

2. Ulkona on ollut ihan mahtisää! Muutama pakkasaste ja mukavia lumikuuroja, ah! Tänään hinasin kameran mukaan lenkille ja näpsin muutaman picin muistoksi tammikuusta 2012.






3. Tilasin ehkä parisen viikkoa sitten cdon.com:ista kirjan, jonka lukeminen on ollut suunnitelmissa jo hieman yli vuoden... Se kaikkihan alkoi siitä, kun ostin jenkeistä sen kalenterin viime vuodelle.


Eli Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit! Minulla ei ollut kyseistä kalenteria ostettaessa mitään hajua mistään hiton zombeista yhdistettynä Jane Austenin klassikkoteokseen, mutta pienellä googlettamisella aloin saada pientä vihiä asiasta.

Olen lukenut suurimman osan kirjasta ja voin jo nyt suositella sitä kaikille - ehdottomasti! Olin jo arvosteluista lukenut, että kirja on hilarious, eikä janeaustenimaista tyyliä ole kaikeksi onneksi rikottu. Lukiessani pidemmälle todellakin huomasin hekottelevani enemmän ja enemmän, ja zombien tuominen tarinaan on tuonut kirjaan ihanaista särmää. Bennettien tyttäret ovat saaneet kunnon zombien tappo koulutukset Kiinassa asti isänsä toimesta ja parhaitenhan sen osaa varsin tulisieluinen Elizabeth, joka suunnittelee vähän väliä eri ihmisten tappamista (siis niiden zombien lisäksi) heidän ei-niin-hyvien-käytöstapojensa vuoksi. Matkalla todellakin kannattaa pitää mukanaan aseita, sillä maasta nousevat zombit ovat vaarallisia ja koskaan ei voi tietää, milloin niitä eteen pyrähtää.

4. Olen rakastunut. Voi että! Joulupukki taisi unohtaa reestään muutaman korealaispoikapaketin meitsille viime vuoden puolella, mutta ei hätää, sillä aina on tämä vuosi ja uusi joulu!!! Tietysti, jos aiemmin sattuu tapahtumaan niin, että niitä paketteja voisi tulla, niin aina parempi. Hiiihiiiiiii.

Tällä kertaa rakastumisen uhriksi sattui vielä asiasta tietämätön Jerry Yan, taiwanilainen komistus, jonka hymy on niin SÖPÖ, ja sen lisäksi, että hän OSAA NÄYTELLÄ, hän osaa vielä LAULAA niin PEHMEÄSTI, ja onkohan mitään, mitä hän nyt EI OSAISI??


Niin että Mr. Darcy, sait taas aika kovan kilpailijan, pelottaako, HÄH?! Pitäisi.

Eikä se haittaa, jos mies on jo 35, kun hän on muilta osin tosi ihana. Tietysti se voi vähän jarruttaa tätä suhdetta, että hällä on jo tyttöystävä ellei kihlattu ellei ole - perkules sentään - jo naimisissa! Ja se aika piiiitkä välimatka voi olla pientä miinusta myös. Yhyy. Mutta ei se haittaa, sillä se voi muuttaa joskus Suomeen vaikka ja erota sen tyttöystävästä/kihlatusta/vaimosta. Kaikki on mahdollista, right...?

Alun perin Jerryn kohtasin ensimmäistä kertaa, kun aloin katsomaan yhtä taiwanilaista sarjaa named Down With Love (netistä). Ja se on ihan mahtava ja olin erittäin rakastunut Jerryyn koko 16 jakson ajan (jotka katsoin neljässä päivässä... Yksi jakso kestää yli tunnin...).


Pakko muuten linkata Jerryn musiikkivideo, että näette, kuinka ihana se on. Tämä samainen kipale on myös tunnarina Down With Lovessa!



<3

5. Viikon hauskin youtube-klippi:



Näitä on 3 jaksoa, btw.

Ei ole muuta.

Nauttikaa ihanasta talvisäästä (jos siellä teilläkin päin on tällainen yhtä ihana sää kuin täällä) ja lukekaa Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit ja etsintäkuuluttakaa Jerry Yan.

maanantai 2. tammikuuta 2012

Shampoo Free Challenge

Mihinköhän sitä taas päänsä on pistämässä... No kohti shampootonta elämää, tietenkin!

Muutama vuosi sitten luin Savon Sanomista toimittajan kokeilua shampoottomalla tiellä ja siitä se ajatus jäi sitten omaankin takaraivoon kolkuttelemaan. Nyt viime aikoina se on vahvistunut entisestään, ja joulukuun aikana päätin, että nyt tai ei koskaan! Koska en ole tällä hetkellä töissä/koulussa, ja on pipovuodenaika, niin sehän käy vallan mainiosti!

Eli olen päättänyt yrittää irrottautumista shampoosta. Kaikki ne kemikaalit, jotka niistäkin shampoopesukerroista on lähtenyt viemäreihin kiertämään... Huh, suorastaan ällöttää ajatellakin sitä. Nyt haluan jotain parannusta asiaa.

Normaalisti pesen hiukseni joka toinen päivä (med shampoo), eikä sitä pesutiheyttä olisi tarkoitus muuttaakaan. Viimeksi pesin hiukset uuden vuoden aattona eli lauantaina eli toissapäivänä. Nyt ne näyttävät tältä:


Pitäisiköhän tässä jotain faktatietoa kuontalosta kertoa... Koskaan en ole niitä värjännyt, enkä juurikaan suihkeita niihin tunkenut. Enimmän osan ajasta ne ovat olleet pitkät, mutta peruskouluaikaan on tullut muutaman kerran saksittua lyhyeksi. Ja tällä hetkellä ovat siis pitkät.

Olen lueskellut jonkin verran netistä tästä shampoottomasta elämästä, ja odotan, että hiukseni tulevat tuntumaan (ja näyttämään...) muutaman ensimmäisen viikon (joka voi pidentyä kuukausiksikin?) ajan rasvaisille ja ällöille ja yyh. Lopputuloksen pitäisi kuitenkin olla tuuhea ja kaunis tukka. Toivottavasti. Siihen ainakin pyrin, ja epätoivoisina aikoina suuntaan katseeni siihen tulevaisuuden näkymään.

Shampoo Free Challenge on siis homman nimi, ja tämä ensimmäinen viikko olisi tarkoitus lasketella rauhassa sitä shampoottomuutta kohti. Mikä tarkoittaa sitä, että tulen käyttämään ihan pikkuriikkisen - etusormen kokoisen tupsauksen - shampoota, ja ajelehdin kohti pelkkää vesipesua siitä sitten. Vai pitäisikö vaan suoraan pelkällä vedellä mennä? Ajatuksia?

Vinkkejä saa antaa, jos niitä on, sillä niitä otetaan mieluusti vastaan! Raportoin tänne ajoittain, miten homma etenee.