keskiviikko 30. marraskuuta 2011

30.11 Hyvät Uutiset

Uaaah, mikä hirrrrveä ilma ulkona ollut tänään! Viimeisetkin olemattomat lumen rippeet ovat hävinneet vesisateen ja plussa-asteiden seurauksena... Ja on taas pimeää. Onneksi voi hetkeksi unohtaa moiset ja keskittyä positiivisempiin uutisiin, kuten:

1. Eurojackpot tulee: Jopa 90 miljoonan euron megapotit arvotaan Suomessa (iltasanomat.fi)


Ja seteleiden kuvat kiiltelevät silmissä. Tätä uutta, Eurojackpotiksi ristittyä, peliä voi alkaa pelaamaan ensi vuoden puolella maaliskuussa. Suomen lisäksi Eurojackpottia voi pelata Saksassa, Tanskassa, Sloveniassa, Virossa, Italiassa ja Alankomaissa. Mukaan saattaa liittyä muitakin maita myöhemmin. Iltasanomat kertoo, että vähimmäisvoitto on 10 miljoonaa - enimmillään potti voi olla 90 miljoonaa.

Jaa-a. Meneeköhän tuo vähän överiksi? Liikaa rahaa? Vai voiko olla koskaan liikaa rahaa? Itsehän voitin noin parisen viikkoa sitten 37 euroa ja rapiat, kun lotossa oli 5 numeroa seitsemästä oikein. Ei hirveästi lämmittänyt, mutta hei - jotain sentään sain...

2. Liikenneturva: Ajokiellon uhka vähentänyt autoilua kännykkä kädessä (hs.fi)


Jees. Hyvä uutinen kai tämäkin on? Itsehän en tosin omista handsfreetä, mutta en myöskään juttele kännykkään, kun ajan. Kuitenkin, onhan se turvallisempaa käyttää handsfreetä kuin kännykkää korvalla, jos on pakko jollekulle puhua ajaessaan.

3. Nyt on lupa tehdä rumaa jälkeä (YleX:n nettisivuilla)

Kerrankin tällainen! Hyvä uutinen sen takia, että nyt voi askarrella paskarrella kauhean näköisen joulukortin, eikä tarvitse epätoivoisesti vääntää kaunista, jos ei yksinkertaisesti lahjoja riitä (niin kuin kirjoittajalla) moiseen. Tietenkin kisaan voi osallistua, vaikka kädentaidot olisivatkin mainiot - kunhan pyrkii ei-niin-kauniiseen-lopputulokseen. Sounds great! Nyt vaan väsäämään ja voittamaan YleX Iltapäivän Päiväkahvi -seinäkalenteri 2012! Huom. Osallistumisaikaa 16.12 asti, joten nyt sormet syyhyämään.

Okey. Siinäpä se. Loppuun vielä Kellyn uusin sinkku, awwww.



Kuvat googletettu.

tiistai 29. marraskuuta 2011

29.11 Hyvät Uutiset

Ette kuulkaas usko, kuinka vaikeaa on löytää hyviä uutisia netistä. Tai sitten etsin vääristä paikoista. Tai niitä hyviä uutisia tosiaan on paljon vähemmän kuin huonoja. Anyway, tässä näitä positiivisia uutisia tältä päivältä, jotka itseäni kiinnosti.

1. Helsinki on maailman toiseksi turvallisin kaupunki (hs.fi)


Eli siis joku kansainvälinen Mercer -konsulttiyhtiö on arvioinut Helsingin olevan maailman toiseksi turvallisin kaupunki. Wohoo! Turvallisimman kaupungin titteli meni Luxemburgille, mutta siitä viis - Helsinki on hyvä kakkonen.

2. Michael Jacksonin lääkäri kuulee tuomionsa (savonsanomat.fi)


Jacksonin lääkäri Conrad Murrayhan todettiin syylliseksi tämän kuolemaan tämän kuun alussa. Sen takia tämä on hyvä uutinen, että VIHDOINKIN saadaan juttu päätökseen (jollei jotain uutta äkkiä dramaattisesti ilmene) ja onhan tämä ollut Jacksonin omaisillekin varmasti aikamoista pyöritystä... Jutusta ei tosin ilmennyt, että milloin tuomio tarkalleen ottaen luetaan lääkärille... Doh joo. Ainiin, en voinut olla hihittelemättä jutussa mukana olleelle kuvalle, jonka kuvateksti väitti siinä esiintyvää miestä Michaeliksi, kun mies mitä ilmeisemmin oli se lääkäri. Hups.

3. Kimi Räikkönen palaa formula ykkösiin (iltasanomat.fi)

Nojoo. Itseäni tämä ei juurikaan hätkähdytä suuntaan eikä toiseen, mutta kun siitä kaikkialla toitotetaan, niin pakko kai se on tähänkin naputella. Saapahan vähän merkintään täytettäkin...

4. Hyvälle tuulelle saava youtube -pätkä (youtube.com)



En olekaan vielä näyttänyt tätä täällä blogissa. Tästä jos mistä pitäisi tulla hyvälle mielelle. Ihana! Tekisi mieli mennä rutistelemaan poskista ja ja ja... No ehkä ei ihan. Melkein.

Kuvat googletettu.

Ja luultavasti niitä hyviä uutisia on enemmänkin, mutta ei nyt varmaan sitten sattunut silmään tms. Huomenna lisää!

maanantai 28. marraskuuta 2011

Ei sitten

En olisi halunnutkaan opiskelemaan. Pitäkää ammattikorkeanne!!

Voi tsiisus. Ylläoleva sentence pitänee puoliksi paikkansa. Tai puolikkaalta minusta tuntuu, kun mietin opiskelemista. Osa minusta huutaa, että: "Olen valmis, haluan opiskelemaan ja saamaan hienon ja kivan näköisen tutkinnon ja sitten johonkin ihanaan paikkaan töihin! Nythetijookos?!" ja toinen puolikas epäilee: "Mitä, opiskelemaan? Sinä? C'mon, oletkohan valmis moiseen juuri nyt? Kyllä sitä vielä kerkeää."

Kun viime perjantaina menin nettiin etsimään listoilta nimeäni, niin eihän siellä sitä näkynyt. Mieliala alkoi pudota vinhaa vauhtia multiin, eikä se sieltä koko päivänä päättänyt kasvaa takaisin korkeuteeni. Pöh. Sen sijaan olin loppupäivän aika alakuloinen ja hermostunut - ja note to self: sellaisena ei kannata alkaa leipomaan mitään. Nimim. teki pizzan, laittoi uuniin ja pizza alkoi siellä sitten palamaan (miten on mahdollista... älkää kysykö). Bon appetit!

Tänään saapui hylkäyskirje, josta ilmeni, että meitsi on far behind jonossa. Jos vaikka kaikki sisään päässeetkin olisivat hylänneet tarjouksen päästä opiskelemaan, en pääsisi sisään.

Tiedän, ettei tämän pitäisi harmittaa, koska

a) minähän en ollut suinkaan 100% varma, haluanko tälle alalle, mille hain
b) ensi keväänä voi hakea enemmän sitten niihin koulutuksiin, jotka enemmän houkuttavat

Ja miksikö tämä jollain tasolla harmittaa? Koska olisin halunnut sittenkin opiskelemaan. On se kumma, että ei pääse opiskelemaan, vaikka kuinka haluaisi. Mutta on the other hand, jos olisin päässyt opiskelemaan nyt, niin olisinko sittenkään ollut happyhappy siellä? Perhaps not. Eli ehkä tämä oli oikein.

Ja jos jotain muutakin positiivista tästä löytyy, niin huhtikuussa taas lentokentälle töihin, yahoo! Sitä ennenkin olisi toki kiva saada töitä, katsellaan...

Dodih, se siitä valittelemisesta sitten. Saipas höyryt pois (niin... eikös nämä blogit sitäkin varten ole... öööö?). Itse asiassa ajattelin tämän postauksen inspiroimana kirjoittaa seuraavan viikon pelkkiä hyviä uutisia. Siis hyviä uutisia, ihan mitä vaan! Viikon ajan, joka päivä. Katsotaan, mitä siitäkin tulee. Toivottavasti kaikille parempi olo, ja piristysruiske pimeyteen!

Vanessa Carltonista on tullut yksi piristys ainakin minun päivääni. Carlton on muuttanut ihan hirveästi tyyliään sitten A Thousand Milesin jälkeen, ja meni hetki, ennen kuin aloin tästä uudesta musiikista pitämään. Mutta onhan tämä aika huikea - tässä yksi favoriteni (melko) uudelta levyltä:



As usual, I'm in a tricky predicament
Weather in my thoughts, on the roof sneaking a cigarette
Dear California, it's been nice to know ya
Tell me, will you miss me when I'm gone?

'Cause he loves me as I leave, so I'm gonna go
And I'm not in companies when you feel it most
And you keep my memory, hope ya keep me close
Would you love me as I leave?

perjantai 18. marraskuuta 2011

Olin joskus lenkillä

Tittidii, täällä taas lörpöttelemässä ollaan!

Näin viime yönä unta, että oltiin matkustelemassa ystävieni kanssa kesällä jossain kera parin randomin nuoren miehen (öööö). Ensimmäisessä unipätkässä minun piti löytää porukkani, ja ainut vihje oli, että he olivat jossain meksikolaisessa ravintolassa. Kuinkas ollakaan - se paikka, missä olin, oli TÄYNNÄ meksikolaisia ravintoloita. Sitten huomasin hetken panikoituani erään isomman teltan keskellä kaikkea ja päätin, että menen sinne sisälle etsimään ystäviäni. Harmi vaan, että sisälle päästyäni huomasin, että siellä ei ollut paljon ketään... Paitsi yksi vihainen SONNI. Woooot?! Ja tietenkin se oli ottanut minut silmätikukseen. Hyppäsin jostain tyhjästä ilmaantuvan aidan päälle pakoon, mutta sitten se sonni alkoikin hyppiä paikoillaan ja joka kerta se pääsi korkeammalle. Ja huom, se oli ihan lattia, jonka päällä se pomppi...

Sonni ei kuitenkaan onnistunut osumaan minuun. Itse asiassa se ei pystynyt lopettamaan hyppimistään, vaan hyppäsi kerran teltan katosta läpi ja koko ajan lähemmäs taivasta. Siihen se sitten loppuikin se pätkä.

Seuraava pätkä oli sellainen, että olimme hostellissa, josta herättyämme en muistanut mitään. En tiennyt, miksi olimme siellä. Ystäväni nauroivat ja ottivat jotain videokuvaa minun panikoinnistani... Kunnes tajusivat, että oli tosi kyseessä. Sain kuulla, että olimme olleet matkalla "37 ja 3 päivää". Jep, noin he sanoivat. Eivätkä hekään olleet ihan varmoja siitä, että ketkä nämä 2 randomia miestä olivat. Se oli kuulemma kuitenkin varma, että yksi niistä oli ihastunut minuun. Jaahas.

Ja sitten tähän tämä pääasia eli yhdet lenkkikuvat, jotka tuli räpsittyä koiruuteni Pepin kanssa (noh, enimmäkseen se yrittää posetella - eipä tuo kamera vielä oikein käpälien välissä pysy) tässä yksi päivä. Taisi olla alkuviikosta. Enjoy!

Arvaapa kuka.






Kiittimoi!

torstai 10. marraskuuta 2011

Iiiiiihanaa

Savosta tervepä terve! Majoituin tänne viime sunnuntaina. Kolmen kuukauden poissaolon jälkeen koti tuntui vähän hassulle, muttei hassummalle kuin heinäkuun lopussa, kun palasin jenkeistä kahdeksan kuukauden jälkeen.

Viime viikolla kävin yksissä pääsykokeissa. Ne olivat pääkaupunkiseudulla, joten pidin järkevänä pitää majaani Helsingissä siihen asti ja matkata sinne bussilla. Vähemmän vaivaa kuin lähteä Savosta asti yötä myöten ajamaan. Bussissa tapasin randomisti kaksi muutakin tyttöä, jotka olivat samoihin (ei vitsit mikä lykky!) pääsykokeisiin menossa, joten lyöttäydyin heidän kanssaan sitten yhteen. Pääsykokeet olivat ihan okeit, vaikken enää olekaan ihan varma, haluaisinko kyseiselle alalle sittenkään... Ja koska mahdollisuus päästä sisään on aika vaatimaton (jotain 400 hakenut, 40 pääsee sisään...), niin en turhia toiveita elättele.

Tässä nyt kuitenkin odotellaan tuloksia, joiden pitäisi tulla tämän kuun lopussa. Klunks! Siihen asti ainakin hengailen kotosalla ja nautin maaseudun rauhasta kiireisen Helsingin jälkeen. Katsoo sitten, mitä tekee.

Ja jotta saataisiin lisää täytettä tekstiin, niin kerronpa senkin, että kävin viime viikon alussa leffassa... Mikä yllätys!

Ensin kävin katsomassa Kolme muskettisoturia.



Oli varsin näyttävä (varsinkin sen 3D:n kanssa) ja viihdyttävä leffa, tykkäsin hirmuisesti! Tuo nuorimmainen, D'Artagnanin näyttelijä oli tosin hieman ärrrrsyttävä joissain kohdin... Tai sitten se oli se roolihahmo... Tai näyttelijä. Äsh, en minä tiedä, jokin siinä tyypissä minusta kuitenkin mätti. Muuten näyttelijäsuoritukset olivat loistavia ja mieleenpainuvia. Namnam!

Lisäksi kävin tsekkaamassa What's your number:in.



Kuolasin koko leffan ajan Chris Evansia. Ahhhh ihana!! Ei sanat riitä kertomaan....

Ja tuota öö joo, muuten leffa oli ennalta-arvattava, mutta ei huono. Se oli tosi suloinen elokuva. Ja hauska. Meeee likeyyyyy (......Chris Evaaaansssss <3)! Joo.

Olipas kuulkaa aika mageet arvostelut. Pääsisin varmaan heti kriitikoksi johonkin lehteen. Löl.

Ja hei, btw...

Kohta on muuten tasan vuosi siitä, kun lähdin Amerikkaan Au pairiksi. Ihan oikeasti! Se saa minut miettimään tätä vuotta, ja mitä on kokenutkaan kaikkea jännää. Ja sitten itkettää. Voi haikeus.

Toisinaan sitä miettii, että olisi halunnut paremmat 8 kuukautta Au pairina - tai edes sen vuoden olisi saanut siellä olla. Että olisi löytänyt sen yhteisen sävelen jonkun yhden perheen kanssa, eikä olisi tarvinnut rematchailemaan mennä. Mutta sitten taas huomaa, että sitä on kasvanut henkisesti hirveästi, kun kaikki ei mennyt nappiin aina. On alkanut kestää enemmän pettymyksiä. Ja todennut senkin, että ihmeitä tapahtuu - ja joskus on tosissaan ryvettävä mudassa, ennen kuin pääsee taas ylös ja huomaa asioiden olevan äkkiä paremmin kuin ennen. Everything happens for a reason.

Ja ellen olisi joutunut kotiin ennen aikojani, en olisi päässyt Maija Vilkkumaan toiseksi viimeiselle keikalle, enkä olisi päässyt töihin lentokentälle. Enkä olisi päässyt yllättämään perhettä äidin synttärinä, että hei mä tulin takas kesken kaiken buahahahaa. Enkä ylipäätään olisi kokenut mitään muutakaan, mistä olen iloinen nyt, että koin.

Lisäksi jos itkisin nyt, että hitto, mikään ei mene oikein yhyy, niin eihän se minua minnekään veisi. Things happen and sometimes we can't help it. Niin se vaan on. Niihin situationeihin on sopeuduttava, jos haluat olla tyytyväinen. Ja eiköhän kaikki tällä maapallolla halua olla tyytyväisiä.

Noniih, sellaista tällä kertaa. Nyt lopettelen ja menen vaikka tuonne ulos sumuun miettimään, minne se pikkupakkanen oikein hävisi ja milloinkohan se ensilumikin suvaitsisi laskeutua tännekin päin maailmaa.

Ja nyt on pakko laittaa tämä iiiiiiihana laulu iiiiiiiihanasta Anastasia -leffasta, kun se käy tähän tekstiin niin hyvin!



One step at a time
One hope, then another
Who knows where this road may go