Eilen oli ensimmäinen työpäivä. Ja menikös se suunnitelmien mukaan? No ei todellakaan! Kun töitä oli jäljellä enää pari tuntia, menetin tajuntani ja seuraavassa hetkessä olin nousemassa ambulanssiin. Shit happens.
Eli siis pyörryin. En muista siitä mitään. Yhdessä vaiheessa olen juttelemassa asiakkaille - toisessa vaiheessa nousen ambulanssiin parin miehen minua sinne taluttaessa. Voitte arvata, että oli VÄHÄN häkeltynyt olo siinä vaiheessa. Menin istumaan ambulanssiin, toinen mies tarkkailee ja kyselee - toinen ottaa verinäytettä keskisormesta.
"Noniin, sä pyörryit äsken... Muistatkos, mikä päivä tänään on?"
En muista. Pidän päätä käsissä ja yritän miettiä, olenko ollut jonnekin muka matkalla vai mitä minä teen lentokentällä vai onko tämä kaikki unta... Kun eihän sitä hemmetti sentään voi muistaa heti havahduttuaan kaikkea.
Pikku hiljaa alkaa aivot raksuttamaan ja samalla, kun lähdetään lentokentän pihasta, alan kertomaan kaikkea, mitä päähän pälkähtää ja mitä muistan, minua seuraa pitävälle miehelle. Miestä huvittaa hirveästi.
Päästään terveyskeskukseen, minut ohjataan istumaan käytävällä olevalle sängylle. Menen makaamaan. Parikin tyyppiä tulee kyselemään, mitä muistan ja ottamaan verikokeita. Muistan paljon paremmin asiat nyt. Olen vahvasti sitä mieltä, että pyörtyminen johtui edellisyön yhden tunnin unista... Minä kun olin mennyt E:n kanssa yksiin opiskelijabileisiin silloin. En ollut juonut mitään (siis en edes vettäkään, joka olisi ollut ilmaista), koska tiesin, että seuraavana päivänä on töitä. Tarkoitushan ei ollut edes olla niin myöhään partyissa, mutta sitten se aika vaan kului kumman nopeasti... En enää ikinä mene minnekään bileisiin, jos seuraavana päivänä on töitä - sen opin kantapään kautta nyt! Kunnon yöunet alle ensin!
E saapuu kohta terveyskeskukseen ja minua alkaa itkettämään. En ole ikinä pyörtynyt ja taidan olla siitä ajatuksesta vähän sekaisin. Istuskellaan sängyn laidalla ja otetaan hassuja kuvia meitsin kameralla. Ja E käy kaksikin kertaa jollain juoma-automaatilla ostamassa minulle kaakaota ja itselleen kahvia.
Päästään lähtemään muutaman tunnin päästä. Saan sairauslomaa perjantaihin saakka (eli maanantaina taas töihin), vaikka kysyin vaan, että voisinko saada jonkinmoista todistusta työnantajalle, että mikä minulla oikein on ollut. Nojaa, whatever.
Illalla soitan työnantajalle ja hän on kovin ymmärtäväinen. Sovitaan, että maanantaina palaan työharjoitteluun. Tekstailen lisäksi yhden työkaverin kanssa, ja hän kertoo, että kaikki olivat ihan sekaisin, kun menetin tajuntani. Kaikki isohkot pomotkin olivat saapuneet ihmettelemään maassa makaavaa Emmaa. Ja että kolautin pääni aika kovasti lattiaan kaatuessani. Vaikka siihen ei koske.
Nyt on olo ok, menin eilen nukkumaan joskus kahdeksalta, ja nukuin yhteentoista.. Eli hyvin nukutti. Mutta siis ei enää ikinä tuollaista, en tykännyt pyörtyä yhtään! Maanantaina toivon mukaan paremmin menisi päivä!
